EUROADS SUOMEEN MAALISKUUSSA

EUROADS SUOMEEN MAALISKUUSSA

Tanskalaisomisteinen tulospohjaisen online-markkinoinnin yritys EuroAds Group A/S avaa toimiston Suomessa maaliskuun aikana. EuroAds kuuluu Skandinavian johtaviin yrityksiin kumppanuusmarkkinoinnissa ja yrityksen palvelutarjonta kattaa koko online-markkinoinnin kirjon Facebookista ja tulospohjaisista verkkokampanjoista hakukone- ja sähköpostimarkkinointiin. Asiakkaat maksavat vain onnistuneista ja mitattavista online-kampanjan tuloksista - myynnistä tai leadeista.

EuroAds Group A/S on perustettu syyskuussa 2006 ja se alkoi tuottaa voittoa jo neljän ensimmäisen toimintakuukautensa jälkeen. Yritys on osoittanut, että online-markkinoinnilla on kasvun mahdollisuus myös kriisiaikoina. Vuoden 2008 aikana avattiin toimistot kolmessa maassa, Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa, ja vuonna 2009 yhtiön tuotto ylitti miljoona euroa. Liikevaihto vuonna 2009 oli 8,5 miljoonaa euroa.

- Olemme olleet läsnä Suomen markkinalla kuusi kuukautta Kööpenhaminasta käsin ja tähänastisen menestyksemme perusteella odotamme nopeaa kasvua, kun avaamme toimistomme Suomessa, kertoo EuroAds Group A/S:n toimitusjohtaja Morten Vilsen.

- Markkinat ovat haasteelliset tällä hetkellä markkinointibudjettien kutistuessa, mutta se sopii hyvin EuroAdsille. Vastaamme juuri siihen kysyntään, kun mainostajat haluavat vastineen jokaiselle sijoittamalleen sentille, Vilsen jatkaa.

Facebook on yksi EuroAdsin vahvuuksista ja yritys kuuluu Skandinavian suurimpiin mainostilan ostajiin Facebookissa. Kampanjoiden tehokkuus on mitattavissa reaaliajassa, sillä EuroAdsilla on suora seurantajärjestelmä Facebookin kanssa.

- Palveluvalikoimamme Suomessa on ainutlaatuinen ja uskallamme odottaa täällä huikeaa menestystä, Vilsen kertoo. Paikallisessa toimistossa tulee työskentelemään kaksi henkilöä ja olemme jo löytäneet parhaat mahdolliset ihmiset käynnistämään Suomen toimintoja.

EuroAdsin henkilökuntaan kuuluu Tanskassa 20 henkilöä, Ruotsissa 4 ja Norjassa 2 henkilöä. Asiakaskuntaa on yli 200, joiden joukossa ovat mm. SAS, Norwegian, Bonnier Publications, Eniro, 3, Telia ja Egmont.

Lisätiedot:
Morten Vilsen, toimitusjohtaja
+45 29 69 89 25
mv(ät)euroads.dk

www.euroads.fi